PIENI, MUTTA PIPPURINEN

JUMISEN MAAMIESSEURA

Taloa, ja maamiesseuraa, aloiteltiin herättämään henkiin 2015. Tuolloin tilanne oli sellainen, että muistorikas maamiesseurantalo, jota kunnioittavasti kutsumme nimellä Talo, oli harmaa ja köyryselkäinen rakennus leppien ja pajujen keskellä. Vauhdikkaista ja kunniakkaista vuosikymmenistä oli jäljellä enää muisto.

Ehkä tuo muisto ja Talosta kuullut tarinat kuitenkin aiheuttivat sen, että joukko riuskoja muusikoita tarttui toimeen. Unelmoivatko he sitten itsensä laulamaan Jumisen Talon lavalla Hopeista kuuta, kuvittelivatko he soittavansa Emmaa kellohameisten tyttöjen ihastellessa huokaillen salskeita muusikoita lavan reunalla, vai tunsivatko he vain velvollisuudekseen pelastaa kappaleen paikallista ja laajemminkin tunnettua historiaa?

Niin, olipa lähtökohta mikä tahansa, työ on ollut valtava. Kohtuullisen varma on arvio siitä, että Talo ei olisi kantanut kattoaan enää yhtään talvea. Pelastus tuli viime hetkellä. Pieni joukko aktiivisia ihmisiä on tullut matkan varrella mukaan toimintaan alkuperäisten sankarien lisäksi ja Jumisen maamiesseurakin on herätetty henkiin. 

Nyt muutamaa vuotta myöhemmin, kun Talo uljaana seisoo mäellä, kuin arvonsa tuntien, ja pajukoiden ja lepikoiden tilalle on rakennettu kokonaan uusi maisema, lämmin läikähdys tuntuu rinnassa aina Talon ohi ajaessa. Kyllä nykypäivänäkin voidaan tehdä ihmeitä!

Tervetuloa tutustumaan!