Mainio juhlapaikka, kysy tarkemmin!

Tunnelmallinen, legendaarinen, muistorikas tanssi- ja juhlapaikka

Jumisen maamiesseurantalo

Talon historia yltää aina vuoteen 1953 saakka, jolloin talo rakennettiin nykyiselle paikalleen Luotosenkoskelta tuoduista vanhan työväentalon hirsistä. Jumisen maamiesseura oli perustettu jo vuonna 1937 ja ajatus omasta talosta seuralle oli ollut itämässä alusta lähtien.

Jumisen tanssit-iltamat saavuttivat legendaarisen maineensa 1960-luvulla, jolloin vuoden aikana saatettiin pitää liki 70 tanssi-iltaa! Monet ovat ne parit, jotka ovat ensimmäisen kerran Jumisen talon tansseissa tavanneet. Toivotaan, että perinne jatkuu.

Jumisen maamiesseurantaloa on nyt korjattu ja kunnostettu muutaman vuoden ajan. Talo tarjoaa viihtyisän ja lämminhenkisen ympäristön niin häille, syntymäpäiville kuin muillekin perhejuhlille. Koulutustilaisuuksille luonnonläheinen ympäristö luo hyvät puitteet. Tansseja Jumisen maamiesseura järjestää pääsääntöisesti itse, mutta myös sponsoroituja, yhteistyökumppaneidemme tansseja voimme järjestää!   

SEURAAVAT TAPAHTUMAT:

Tanssi- ja tapahtumakalenteri löytyy "Kalenteri"-välilehdeltä.

Kesä lähestyy ja "Kalenteri"-välilehdelle on päivitetty myös tansseja. Tanssit aloitetaan juhannuksena ja silloin tunnelmasta vastaa Pöljänsuora!

* * * * * 

Muistathan, että maamiesseurantalo on myös tunnelmallinen juhlapaikka vaikka häiden tai syntymäpäiväjuhlien viettoon!

Katso vapaita aikoja "Kalenteri"-välilehdeltä ja ota yhteyttä!